Nyt ei ole tosiaan muutamaan päivään ollut kummempia oireita. Pieniä nipistelyjä, mutta ne on enemmän johtuneet jotain suolistoon liittyvästä, kuin vauvasta.

Väsymyskin tuntuu helpottavan, tai ainakin eilen olin vielä myöhään yöllä ihn pirteä, ja jaksoin hakea miehen töistä.

Mielialat taas heittelee entistä pahemmin. Tänään ensimmäisen kerran pillahdin kunnon vollotusitkuun, aivan ilman mitään erityistä syytä. Tai sisi en itse tiennyt miksi itken. Lopulta se muuttuikin itku ja naurun sekoitukseksi ja oli kyllä aika vajaamielinen olo. Miesraukka, mitenhän se kestää vielä 7 kuukautta :D

Myös itsetunto on välillä ihan nollassa. On ihan kamalan ruma ja iso olo, ihokin kukkii. Mitkään vanhat farkut, tms. ei mene enää päälle. Ne ottaa lonkkien alapuolelta kiinni, mulla on lantion luut jotenkin levähtäneet alkuraskauden myötä. Mitään rasvaa sinne ei ole kertynyt, vaan lonkkien ja lation luut yksinkertaisesti törröttävät nykyisin ihan eri paikassa kuin koskaan ennen. Voiko tuollainen edes olla ohimenevää? Pelottaa hiukan että lantio jää tällaiseksi. Eipä siinä muuten mitään, mutta menee koko vaatekaapin sisältö uusiksi.

Maha ei ole pysynyt enää edes suurimpien säkkien verhoamana piilossa, joten ollaan päätetty olla ihan julkisesti raskaana. En enää edes yritä peitellä mahaa ja jos joku kysyy, niin vastataan sitten niinkuin asiat on. Mitä sitä sen enempää kiertelemään ja kaartelemaan.

Suurin osa tuttavapiiristä siis tietää jo, mutta hirmu harva on onnitellut. Jotenkin oon ollut erityisen yllättynyt siitä, että jos mies kertoo jollekin meidän yhteiselle tuttavalle asiasta, niin tämä ko. tuttava ei ymmärrä onnitella minua kun tapaan hänet seuraavan kerran.

Muutaman ihmsien suunnalta on tullut myös jotenkin hiukan erikoisia kommentteja, joista olen jopa hiukan loukkaantunut. Onneksi kuitenkin etenkin ne  tärkeimmät ihmiset on ottaneet asian aivan ihanan innoissaan vastaan. Kiitos teille!